Osassa kestikin pidempää kuin luulin. Kuvat oli valmiina mutta en vain saanut aikaiseksi kirjottaa niitä. Pyytäkää toki linkitystä! Lukemaan! :)

Dylanilla meni suht hyvin töissä ja alennuksesta huolimatta hän jaksoi herätä aamulla ja raahautua töihin. Palkka tosin oli pienempi kuin aiemmin.
 
Sisälle mennessä hän oli suunnitellut menevänsä suoraan sänkyyn. Lenita oli kuitenkin kadonnut jonnekkin ja lapsenvahti otti hatkat joten Dylan saapui suoraan haisevien vaippojen keskelle eikä se aiheuttanut muuta kuin päänsärkyä
 
Saatuaan lapset rauhassa leikkimään, Dylan pääsi rentoutumaan ja lapset leikkivät sulassa sovussa uudella nukkekodilla. Candice sisusti kerroksia ja sitä mukaan Charlie pisteli esineitä suuhun. Onneksi Lenita kerkesi väliin ja takavarikoi kaikki pienet esineet jotka voisivat aiheuttaa tukehtumis vaaran.
 
Vanhemmilla ei juuri ollut aikaa opettaa lapsille eri taitoja. Dylan soitti töihin ja otti vapaata viettääkseen laatu aikaa pienokaisten kanssa. Ensimmäisenä hän aloitti Candicesta ja opetti kävelemistä. Muutaman pitkän tunnin jälkeen tyttö kuitenkin oppi kävelemään omin jaloin.
 
Lenitan ruokahalu oli jälleen aivan mahdoton. Hän heräsi yöllä ja meni jääkaapille ottamaan muroja ja tyhjiä sipsipusseja oli joka puolella taloa. 
 
Pian olisi kaksosten syntymäpäivät joten oli opittava vielää yksi tärkeä taito, potalla käynti. Viime tingassa sekin kuitenkin onnistui ilman lisäapuja.
Illalla isä auttoi tyttöä kasvamaan isoksi tytöksi. Candice puhalsi itse omat kynttilät eikä halunnut isän auttavan.
 
Tälläinen tyttö Candicestä kasvoi. Oikein nätti ja persoonallinen. Hän ei vain millään suostunut laittamaan arkivaatteita päälle vaan hyppelehti talossa pyjamat päällä.
 
Seuraavaksi oli Charlien vuoro.
 
Hänestä kasvoi söpö ja komea poika. Hieman erinäköinen kuin siskonsa, johtuu varmaan tuosta nenästä joka on isän puolelta kun taas Candice on saanut sen äidiltään.

Syy kovaan ruokahaluun löytyi tästä. Lenita oli vaihtanut minun huomaamattani raskausvaatteet päälleensä. Dylan innostui raskaudesta mutta Lenita oli hieman huolissaan. Mitä jos lapsia tulisikin enemmän kuin yksi. 
 
Dylan sai Lenitan huolet aiheettomiksi ja pienen itkukohtauksen jälkeen hän rauhoittui. Pariskunta istuutui sohvalle miettimään tulevaisuutta sekä tulevia lapsia.
 
Kaksoset olivat saaneet huoneeseensa pieniä lahjoja. Candicea odotti maalausteline kun taas Charlie sai nauttia muurahaisfarmista. Lenita tolkutti pojalle että muurahaiset pysyvät lasien sisällä sillä ei haluaisi muurahaisia taloonsa. Ajatuskin kuvotti Lenitaa. 

Rahatilanteen ollessa parempi, pari päätti kunnostaa keittiönsä asettamalla uudet kalusteet ja sisustuksen.
 
Heti aamiaista valmistaessaan Lenita sai uunin tuleen. Kauhukseen hän huomasi palovarottimen unohtuneen ja ryhtyi tuumasta toimeen. Dylan oli töissä ja lapset koulussa. Palo sammui melkein yhtä nopeasti kuin syttyikin ja keittiö pysyi vahingoittumattomana.
 
Lapsia odotti koulun jälkeen yllätys kun pieni kissanpentu odotti olohuoneessa. Kissan nimi oli Snowball.
 
Illalla perhe nautti yhteistä ateriaa uuden pöydän ääressä. Dylan oli päättänyt kertoa tulevista pikkusista lapsille. Charlie kääntyi hiljaisena poispäin kun taas Candice oli ilosta soikeana. Hän saisi pikkusiskon jonka kanssa jakaa salaisuuksia. Lenita toppuutteli tyttöä kertoen ettei olisi varmaa tulisiko sieltä poika vai tyttö. 
 
Juostessaan vessaan Lenita laski alleen juuri pöntön vieressä. Hän oli muutenkin tuntenut olonsa hieman oudoksi tänään. Pieni huoli lapsen hyvinvoinnista heräsi Lenitan mieleen.
 
Yöllä hän heräsi koviin kipuihin ja huomasi että synnytys oli alkanut. Naisen huuto kaikui talossa.

Sinisilmäinen ja ruskea hiuksinen poika, Timmy.
 
Mitä? Kivut ei loppuneet. Tarkoittaisiko se että.. 
 
Toinen vauva, tälläkertaa tyttö, Hannah. 
 
Eikä se loppunut sillä vielä syntyi kolmas tyttö, Holly. Lenita oli hämillään mutta samalla onnellinen terveistä kolmosistaan.

Kaiken hulinan keskellä Snowball kasvoi isoksi kissaksi. :)

Saavuttuaan koulusta, Candice toi mukanaan 9 todistuksen. Opettaja oli kehunut tytön ahkeruutta ja kannusti tekemään kaikki läksyt ajallaan niin seuraava numero olisi 10. Tytöllä oli outo asuvalinta koulussa, mutta ryntäsi heti tekemään läksyjä 10 toivossa.

Kolmosten hoito oli vaikeaa sillä kaikkien vaipat piti vaihtaa yhtäaikaa ja kun yksi oli saatu nukutettua, toinen heräsi itkien ja herätti muut. 

Charlie vetäytyi kaiken sähellyksen ja huudon keskellä huoneeseensa tekemään läksyjä. Hän ei voinut käsittää miksi kukaan ei enään kerennyt lukea pojalle tai auttanut läksyissä. 

Poika sai kuitenkin luvan kutsua kavereita kylään ja hän oli tullut erityisen läheiseksi kaupungissa asuvan pojan kanssa. 

Nyt kun vaikeahko vauva vaihe on ohi, oli kaksosten aika kasvaa vaikeaan taapero ikään. Ensimmäiseksi vuoron sai Holly.

Tytöstä kasvoi oikein nätti tyttö. Horoskopiltaan oinas luonnepistein 6-9-7-4-7

Seuraavaksi kasvoi Timmy.

Komea poika jolla on epämukava smokki päällään. Timmy on Rapu 5-3-10-3-5, aika erilainen luonne verrattuna vaikka Hollyyn.

Ja viimeisenä kasvoi Hannah, kakun puhalluksesta en ehtinyt ottamaan kuvaa. Aika samannäköinen Timmyn kanssa. Myös oinas 6-8-7-4-5.

Charlien koulumenestys ei juuri parantunut entisestä 8, mutta iloisan poika toi läksyjä kotiin. Hän on ruvennut vetäytymään huoneeseensa ja keskittymään vain läksyihin ja muurahaisfarmiinsa. 


Snowballilla oli huono tapa hyppiä ruokatasoille. Kukaan ei huomannut kissan touhuja kunnes candice tuli ja komensi kissan alas.

Televisio oli yhtenään rikki ja Lenita oli ainut jolla oli hyvä mekaniikan taito. 

Suorastaan suloista! Snowball yhtyi Charlien kanssa katsomaan elokuvaa. Pian Dylan kuitenkin tuli ja sammutti television käskien pojan heti nukkumaan. 

Hannahista oli tullut pieni kiusan kappale. Hän ei suostunut jättämään kissaa hetkeksikään rauhaan vaikka vanhemmat kuinka pyysivät.

Tuttipulloja lojui ympäri kettiötä ja Timmy joi jokaisesta. Osa oli hieman pilantunutta, osa tuoretta. Kolmosten tulon jälkeen talo on ollut kaaoksen jäliltä ja molemmat vanhemmista todella uupuneita.

Molempien käydessä nukkumaan talon vaaltasi kolme vaippaikäistä. Hannah tapansa mukaan söi kissan ruokaa, Timmy hakkassi soitinta ja Holly, noh teki mitä lystäsi. Leluja oli ympäri taloa. 

Dylan nousi ylös ja tuli kauhuissaan olohuoneeseen. Hän vei kaikki lapset nukkumaan äristen jotain ja palasi takaisin puhdistamaan kissan ruokakuppia. Pärjäisikö hän sittenkään suurperheessä?
 
 
Siihen päättyy osa. Ensiosasta en osaa sanoa, teen sen valmiiksi kun kerkeän. Kokeita on tulossa ja on vaikeaa keskittyä moneen asiaan kerralla.. Mutta laittakaahan kommenttia!